Ohjekirjasto

Ohjekirjastostamme löydät lukuisia oppaita, jotka auttavat sinua palveluidemme käytössä.


Yleisiä laskutuskysymyksiä

24.4.2018

Miksi sain laskun vaikka palvelu ei vanhene vielä?

Laskutus tapahtuu vuositilauksissa yleensä noin 2 kuukautta ennen palvelun uuden kauden alkamista. Laskutus tehdään ajoissa, jotta palvelut eivät sulkeutuisivat heti unohtuneen maksun vuoksi. Näin ehdimme vielä lähettämään huomautuksia asiakkaalle ennen mahdollista palvelun sulkeutumista.

Ensimmäisen muistutuslaskun voimme lähettää keskimäärin vasta 28 päivää laskutuksesta, joka on yksi syy aikaiseen laskutukseen. Kyseinen aika rakentuu 14 päivän eräpäivästä ja muistutus saadaan aikaisintaan toimittaa asiakkaalle 14 päivän kuluttua eräpäivästä. Lisäksi sähköpostitse tapahtuva laskutus on aina hieman epävarmaa ja osa laskuista voi kadota matkalle, vaikka käytössä on myös tekstiviestihuomautukset.

Mikäli laskutus tehtäisiin myöhemmin ei eräpäivää voisi tarvittaessa siirtää ja palvelut voisivat sulkeutua odottamattomasti myöhästyneen maksun vuoksi. Esimerkiksi domain uusitaan vasta, kun lasku on maksettu. Mikäli maksu myöhästyy uuden kauden alusta, sivut ja sähköpostit lakkaavat toimimasta siihen asti, kun lasku on merkitty maksetuksi. Aikainen laskutus on asiakkaan etu, jolla pyritään takaamaan se, että palvelut pysyvät toiminnassa kokoajan häiriöttä.

Kuukausilaskutuksessa laskut tulevat noin 17 päivää ennen uutta kautta, sillä asiakas osaa odottaa laskuja jatkuvasti toisin kuin vuosittaisia laskuja, jotka pääsevät helposti unohtumaan tai hukkumaan sähköpostin sekaan.

Miksi sain laskun vaikka tilasin palvelun vain vuodeksi?

Esimerkiksi webhotelli maksetaan kerran vuodessa. Webhotellin tilaus jatkuu automaattisesti vuodesta toiseen ellei sitä irtisanota. Tällä pyritään estämään se, että asiakkaiden sivut eivät menisi vahingossa kiinni, jos tilausta ei ole muistettu jatkaa. Palvelun voi kuitenkin irtisanoa hallinnan kautta irtisano-toiminnolla.

Miksi sain postitse muistutuksen, vaikka en ole saanut laskua?

Laskutus tapahtuu pääsääntöisesti sähköpostitse ellei asiakas ole erikseen tilausvaiheessa valinnut postitse toimitettavaa laskua. Usein käy niin, että asiakas unohtaa päivittää muuttuneen sähköpostiosoitteen asiakasrekisteriin (päivityksen voi tehdä itse hallintasivuilla) ja tämän vuoksi sähköpostit eivät löydä perille. Muistutus lähetetään aina postitse 14 päivää eräpäivän jälkeen kuluttajille ja yrityksille 7 päivän kuluttua.




Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?



Samankaltaisia artikkeleita