Ohjekirjasto

Ohjekirjastostamme löydät lukuisia oppaita, jotka auttavat sinua palveluidemme käytössä.


Domainin ohjaaminen

12.5.2018

Domain voidaan ohjata monella eri tavalla eri paikkoihin. Tässä ohjeessa on esitetty yleisimmät ohjaustavat.

Domainin ohjaaminen webhotelliin alidomainilla

Yleensä järkevin tapa on tehdä ohjaus webhotelliin alidomainilla. Tällöin domain näyttää siltä kun se kuuluisi oikeasti webhotelliin. Selaimen osoiterivillä näkyy aina tämä oikea domain.

Ohjaus tehdään kohdasta Hallitse palveluita – Alidomainit. Domain ohjataan haluttuun kansioon webhotellissa. Eli valitse oikea tunnus sekä anna haluttu kansio esim. public_html.

Tämän toiminallisuuden avulla esimerkiksi kaksi eri domainia voidaan ohjata eri kansioihin samassa webhotellissa ja webhotelliin voidaan tehdä kaksi toisistaan riippumatonta sivustoa. Tällä ominaisuudella voidaan ohjata myös useampi domain saman webhotellin kansioon, jolloin oman sivuston julkaisujärjestelmän asetus päättää mitä domainia käytetään.

Ohjauksen lisäksi sivusto voi vaatia muutoksen asetuksiinsa, jotta se osaa käyttää oikeaa domainia. Muutoksen tekeminen riippuu itse sivustosta ja sen käyttämästä cms-järjestelmästä. Yleensä nämä muutokset tehdään julkaisujärjestelmän asetuksista.

Domainin ohjaaminen URL-ohjauksella

Aina domainin ohjaaminen ei ole mahdollista alidomainilla, jolloin ohjaus kannattaa tehdä URL-ohjauksella. Tässä tapauksessa domainia käytetään vain ohjaukseen, eli osoiteriville vaihtuu toinen domain ohjauksen aikana.

Tämä on hyvä tapa, jos sivustolle halutaan vaikka mainostarkoitukseen toinen domain, joka ohjataan tiettyyn kohteeseen ja ohjaus alidomainilla ei ole järkevää. Tällä voidaan ohjata domain myös toiseen palveluun tai ylipäätään mille tahansa sivulle.

Esimerkiksi:
Ohjattava domain: www.toinenosoite.fi
Haluttu kohde: www.omaoikeasivu.fi

URL-ohjauksella voidaan määritellä seuraava ohjaus:
Asiakas kirjoittaa oman selaimen osoteriville kohteeksi http://www.toinenosoite.fi ja selain kääntyy automaattisesti osoitteeseen http://www.omaoikeasivu.fi.

Ohjaus tehdään kohdasta Hallitse palveluita – Nimipalvelu – valitse domain – Tietueet – URL-ohjaus.

1. Poista vastaavat A-, AAAA-, tai CNAME-tietueet ennen kuin voit luoda uusia URL-ohjauksia. Yleensä ohjaus halutaan esim. www-alulle tai ilman alkua. Tällöin nämä ohjaukset pitää poistaa muista tietuetyypeistä.

2. Luo uudet ohjaukset esim. www- tai tyhjä-alidomainilla (jätä alidomain tyhjäksi kokonaan). URL-ohjauksessa kohdeosoitteeksi laitetaan haluttu osoite ja ohjattava domain kääntyy suoraan tähän uuteen osoitteeseen. Voit ohjata mm. http://www.omadomain.fi kääntymään URL-ohjauksella osoitteesen http://www.toinendomain.fi. Tällöin sivuille menijä kääntyy automaattisesti haluttuun osoitteeseen.

Esimerkiksi seuraavassa kuvassa on ohjattu osoite http://www.shellit.eu osoite kääntymään osoitteeseen https://www.shellit.org. Asiakas voi käyttää osoitetta www.shellit.eu päätyäkseen www.shellit.org -sivustolle.

Domainin ohjaaminen toiseen palveluun IP-osoitteen avulla

Domain voidaan myös ohjata haluttuun palveluun IP-osoitteen avulla, mikäli tämä palvelu tukee tällaista ohjaustyyppiä.

A-tietueella ohjaus tehdään kohdasta Hallitse palveluita – Nimipalvelu – valitse domain – Tietueet. Uusi tietue luodaan kohdasta Luo uusi tietue.

Alidomain-kohtaan tulee haluttu alidomain esim. www tai jotakin. Tällöin ohjataan osoite http://www.domain.tld tai http://jotakin.domain.tld.

IP-osoite-kohtaan tulee palvelimen IP-osoite. Tämän jälkeen valitaan Tallenna.




Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?



Samankaltaisia artikkeleita